Michael Hjorth/Hans Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja
Kääntäjä: Jaana Nikula
Laji: Käännetty kaunokirjallisuus, rikos ja jännitys
ISBN: 9789525637373
Ilmestymispäivä: 1.9.2011
Sidottu
Sivua: 472
Kustantaja esittelee teoksen seuraavasti:
Mies joka ei ollut murhaaja aloittaa uuden ruotsalaisen rikosromaanisarjan. Sarjan pääosassa on psykologi Sebastian Bergman, joka on erikoistunut rikollisten profilointiin. Bergman on hankalan tyypin maineessa, sillä hän on älykäs ihminen, joka ei välitä sovinnaisuussäännöistä. Hän kantaa raskasta murhetta siitä, että on menettänyt perheensä Aasian tsunamissa, mutta hän ei osaa etsiä apua vaan yrittää selviytyä yksin. Bergman on moniulotteinen hahmo, joka käyttäytyy huonosti mutta osaa myös hurmata.
Kirjan tapahtumat käynnistyvät, kun 16-vuotiaan Roger Erikssonin äiti ilmoittaa Västeråsin poliisille poikansa kadonneen. Etsinnät aloitetaan, ja parin päivän kuluttua pojan ruumis löytyy läheisestä metsästä sydän irti revittynä. Roger oli outo lintu, yksinäinen poika jolla ei ollut juurikaan kavereita. Kukaan ei tiedä tarkkaan, missä ja kenen kanssa hän vietti aikansa. Huhumylly käynnistyy, ja pian aletaan epäillä yhteyksiä saatananpalvontaan. Kaikki poliisin tutkintalinjat osoittavat Palmlövin yksityiskouluun. Se on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon. Sitä käyvät lahjakkaat ja motivoituneet opiskelijat, jotka tulevat rikkaista perheistä. Koululla on moitteeton maine, joka alkaa nyt rakoilla pahemman kerran.
Mies joka ei ollut murhaaja on nerokas ja jännä dekkari, joka ei päästä otteestaan. Hjorth ja Rosenfeldt hallitsevat tarinankerronnan lait, osaavat pitää jännityksen yllä ja saavat kaikki palaset loksahtamaan kohdalleen.
Kommentit:
Kyllä ne ruotsalaiset osaa! Tuli mieleeni takavuosien brittiläinen rikosdraamasarja Fitz ratkaisee. Siinähän päähenkilö oli myös rikospsykologi joka pääsi aina lopussa sanomaan kuka sen teki. Myös Fitzgerald oli älykäs ja epäsovinnainen, lisäksi Sebastian Bergman on menettänyt perheensä tsunamissa ja Fitz oli menettänyt sen henkisellä tasolla. Robbie Coltrane ei silti tule kuvana mieleeni, pikemminkin Beck-sarjasta tuttu Mikael Persbrandt olisi loistava tähän, sillä Sebastianissa on Beckin naistensankarin piirteitä.
Juoni on kiinnostava, käänteitä riittää loppuun saakka ja syyllistä saa arvailla moneen kertaan. Sivujuonikin Sebastianin nuoruuspäivien suhteesta herätti kiinnostuksen, joka selkisi vasta lopussa. Alusta asti joutuu sitä paitsi pähkäilemään, että mitä tämä "en minä mikään murhaaja ole" oikein tarkoittaa... Suggeroiko siinä joku itseään ettei olisikaan tehnyt mitään ja olisiko tämä kasvoton ajatusääni jonkun keskeisistä hahmoista? Jäin myös miettimään, että on psykologilla melkoinen luottamus taitoihinsa, kun uskaltaa mennä huoneeseen jossa on aseistautunut henkilö, hmm taitaa olla melkoinen kuukausipalkka? Hiukan ennen kirja puoliväliä (s. 184) pieni kohtaus hurmasi: Sebastian valehtelee härskisti - vaikka ei olisi pakko - kuulusteltavan tytön vanhemmille, jotta he eivät hyökkäisi tyttärensä kimppuun kun poliisit ovat poistuneet. Hieno yksityiskohta.
Kerronta pysyy tunnelmaltaan kevyenä, vaikka ruumiita tulee. Arvostan ruotsalaisten sivistynyttä tapaa käsitellä murhia silkkihansikkain. Moitteen sijaa en löydä etsimälläkään, paitsi - saisi olla enemmin jännitystä ja tuliko varmasti ne kaikki langanpäät solmittua... tulihan se sieltä kun vähän potkii... Tämän sortin dekkarista ei tule liian ähky olo... Jään odottamaan jo seuraavaa Sebastianin seikkailua.
***--/***** (suosittelen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti