Kategoria: Tietokirjat / Liikunta, urheilu
Kirjailija: Tuomas Kyrö
Kustantaja: Teos
kirjan julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 225
Kustantaja esittelee teoksen seuraavasti:
Muistatko kun CCCP voitti? Kun Juha Mieto hävisi? Kun Tarmo Uusivirta luovutti? Tiesitkö, että Paavo Nurmi vihasi juoksemista ja Andre Agassi tennistä? Miksi Jari Puikkosen telemark oli täydellinen, mutta Matti Nykäselle vain välttämätön muotoseikka? Miksi vanhan liiton miehet kärsivät juosten ja ralliauton ratissa sorateillä, kun uusi sukupolvi ottaa iskunsa vastaan vapaaotteluhäkissä?
Tuomas Kyrön Urheilukirja kertoo kenttien ja kaukaloiden sankareista ja antisankareista. Se tutkii urheilun suhdetta politiikkaan, talouteen, yksilöiden- ja maailmanhistoriaan, yksityisestä kasvaa yleinen. Mutta samalla Urheilukirja kertoo kirjoittajastaan, siitä kuinka urheilu kulkee mukana, keskiössä tai taustana oman elämän murroskohdissa. Urheilunrakastajan muistelmat. Urheilukirja liikkuu kuin paras keskimatkan juoksija. Irtonaisesti, rytmiä vaihdellen, saaden vaikean näyttämään helpolta. Lämmöllä, hiellä ja kaikkensa paperille antaen.
Urheilukirja valittiin vuoden urheilukirjaksi 2011.
Oma kokemus:
Vai vielä vuoden urheilukirja, hah hah, nyt nauroin ensimmäisen kerran tähän kirjaan liittyen. Hyvä urheilukirja on mielestäni ësimerkiksi David Lagercrantzin Minä, Zlatan Ibrahimović (linkki kirjan arvosteluun toisaalla tässä blogissa). Kyrön tekele on ainoastaan urheilunvihaajalle mieluisaa luettavaa. En aloita kummemmin aiheesta "urheilu", sanon vaan että olen lukenut kutakuinkin kaiken, mitä kirjaston "urheilijat" -hyllystä löytyy ja en ole ollut yhdenkään kirjan jälkeen näin pettynyt, en ainakaan sen jälkeen kun erehdyin lukemaan Eero Mäntyrannan "Kairoilta kisaladuille"
Tämän myötä minulle selvisi, että arvostelijan on pitkässä juoksussa mahdotonta välttää antamasta ylimielistä kuvaa itsestään. Nyt murtui tämäkin harhaluulo, eipä löydy hyvää sanoittavaa jokaisesta. Aivan käsittämättömän kamalaa ryönää tämä urheilua vinosti katsova, kenties omalla "Reijo Ståhlberg -wannabe" urallaan epäonnistunut pakinoitsija sivuilleen syytää. Tämä on kirjoitettu ensimmäisen Mielensäpahoittajan jälkeen ja jostain syystä Kyrö on kokenut tarpeelliseksi kertoa kaikille, miten monesta urheiluun liittyvästä asiasta hän lyhyen elämänsä saatossa, on jo mennyt mielensä pahoittamaan.
Myös toinen tv:ssä nokkeluuksia viljelevä kirjailija, Miika Nousiainen menee Maaninkavaara -kirjallaan samaan rysään (humoristiseksi romaaniksi tämäkin synkkä tekele on tituleerattu). Onko Suomalaisen kirjailijan mahdoton kirjoittaa mitään positiivista urheilusta, olemme ikuisia epäonnistujia ja sellaisina pysymme, kirvestä viinaa tervaa ja kuolema, kyllä sellaista sopii ihannoida. Vain universumin kokoinen depressio, ei mitään hyvää missään.
Urheilunrakastajan muistelmat mainostaa kustantaja. Nurmi ihmisvihaajana, Mietaan häviö, Taren luovutus ja itsemurha, eikö oikeasti löytynyt tonkimllakaan mitään muuta?
-----/***** (täysi katastrofi, huonoin ikinä)
Tuomas Kyrö:
Nahkatakki. 2001.
Tilkka. 2003.
Liitto. 2005.
Benjamin Kivi. 2007.
Taide ja tolkku. 2008.
700 grammaa. 2009.
Mielensäpahoittaja. 2010.
Kerjäläinen ja jänis. 2011.
Kyrö, Tuomas & Kyrö, Antti: Pukin paha päivä. 2011.
Urheilukirja. 2011.
Miniä. 2012.
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. 2012.
Kyrö, Tuomas & Kyrö, Antti: Pukki laivalla. 2012.
Kunkku. 2013.
Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja. 2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti